Joskus ihminen kaipaa paikkaa, jolla ei ole sen suurempaa agendaa. Yrittäjänä koen usein tarvetta kirjoittaa asioita "paperille", mutta kaipaan näille kirjoituksilleni nyt ihan omaa paikkaa. Vaikka yritys on yhtä kuin minä ja minä olen yhtä kuin yritykseni, olen viime aikoina alkanut kaipaamaan jotain raja-aitaa näiden kahden välille. Jos jotain olen yrittäjänä oppinut, se on juuri tämä; on OK pistää rajat itselleen niin, että arki on arkea, töissä olo on töissä oloa ja näin saa olla silloinkin, kun rakastaa sitä mitä tekee.
Ehkä tällä blogilla kuitenkin on jonkin sortin agendakin; myönnän näin ensi kertaa ihan julkisesti, että tahdon muuttaa Norjaan. Jonkin sortin konkreettisiakin suuunitelmia on, mutta niistä lisää sitten joskus. Jos ja kun.
Mutta miksi sitten juuri Norja? Pitkään haaveilin Islannista, mutta tämän pitkän ajatteluprosessin tuloksena tajusin muutaman asian. En välttämättä tahdo asua maassa, josta voi olla vaikea lähteä, jos vaikka tulivuori sotkee lentoliikenteen. Vaikkakin hääkuvaajana suurempi työllistymismahdollisuus paikallisesti varmaan olisi juuri Islannissa, joka on aika "in". Toisaalta, kun on aina tahtonut kulkea omia polkujaan, vierastan vähän asioita, jotka ovat sen hetken huutoa. Toisekseen islanti on kielenä aika vaikea. Kolmannekseen kaipaisin varmaan isoja metsiä vähän liikaa :) Koska koko suku kuitenkin asuu Suomessa, Norjasta on suhtkoht helppo ja nopea tulla käymään Suomessa ja vaikka ruotsin taito on mulla ollut aika lailla passiivinen, norjan opettelu vaikuttaa loogisemmalta ja "kotoisammalta". Lisäksi Norjan luonto aiheuttaa varsin isoja sydäntykähtelyjä! Joten, why not? Jouni rakastaa vesiputouksia vielä enemmän kuin minä, me ollaan eräjormia ja viime kesän vuorenvalloitukset taisi tämän innon sysätä aluilleen. Vaikka oonkin eräjormaluonne, mulle on vaikeaa vaan lähteä ulos, jos tallailee vain tasaisilla seuduilla. Siihen kyllästyy tosi nopeasti, mutta toisin varmasti olisi, jos takapihalla (tai jossain lähistöllä) olisi nyppylöitä, joita valloittaa.
Niin, ne sydäntykähtelyt... Tämän päivityksen kuvat on reissulta, jolla valloitettiin Kjerag Norjassa viime kesäkuussa.
Teknisesti ei varmasti oltu aivan huipulla (?), koska käytiin vain Kjeragboltenilla ja Jouni käväisi vielä Nesatindiä katsomassa sillä välin, kun lepuutin jalkojani tienviittakiviryökäleen juuressa syöden banaania, joka oli ainut eväs kivennäisveden ja Marianne -karkkien lisäksi. Tää on just sitä Hietasten seikkailua! Johanna luottaa sokeasti siihen, että Jouni on tutustunut asioihin etukäteen ja lähtee viiden maissa "muutaman tunnin patikkaretkelle", koska olettaa, että ollaan takaisin ennen pimeää. Onneksi käytiin kuitenkin syömässä ennen reissua ja lähdettiin enemmän tai vähemmän palloina reissuun. Loppujen lopuksi reissu osoittautuu 5-6 tunnin patikoinniksi vuoren päälle, jonne ei nousta yhdellä kertaa vaan ensin mennään ylös, sitten alas, sitten ylös, sitten alas, vielä kerran ylös, kävellään tasaista reittiä muutama kilometri lumen ja pilvien keskellä ja sitten saavutaan kohteeseen. (Havainnollistava korkeuskartta täällä.) Kenttää ei meinaa löytyä puhelimesta ja paluumatkalla käveltiin sellaisessa pilvisumussa, että eksyttiin hetkellisesti polulta. Onneksi pienen säikähdyksen jälkeen Jounin puhelimen karttasofta osasi näyttää pienet polut ja löydettiin taas punaisilla T-kirjaimilla merkityt reittikivet.
Täytyy myöntää, etten koskaan ikinä, MILLOINKAAN ole ollut niin ylpeä itsestäni kuin istahtaessani autoon mutustumaan kaikkea mahdollista, jotka käteni vain löysivät siinä lihaskohmeessa. Joku sanoisi, että edesvastuutonta tällainen säätäminen, mutta tuo vaellus oli elämäni parhain. Voitin itseni jonkun tuhat kertaa ja ihaillessani tuota vuorirykelmää kuun paisteessa pilviverhon keskellä tunsin olevani enemmän elossa kuin ikinä. Mutta joo, mainitsinko jo, että mähän olen diabeetikko, joka ei tuona päivänä pistänyt kuin kerran päivällä lyhytvaikutteista insuliinia? Ja jonka sokerit meni vielä tuolla reissulla alas ja Siripirin + karkkien avulla jaksoin viimeisen nousun ja laskun hengissä? Askeleita kertyi tuon päivän aikana joku 25 000. Voi koska pääsen taas uudestaan?
Tällaista tällä kertaa. :)
